Kevään aloitus

Kevätlukukauden ensimmäinen jakso alkaa olla lopuillaan. Harmikseni yhtään tiedonhaun koulutusta ei järjestynyt vielä tähän kevään ensimmäiseen jaksoon. Kuten epäilinkin, opettajien mielenkiinto ei herää kaikille lähetetyistä sähköposteista, eikä intraakaan kuulemma seurata. Olenkin lähtenyt kouluille tutustumaan niin lukioihin kuin opettajiin. Tämä on osoittautunut ehdottomasti parhaaksi tavaksi aloittaa yhteistyö. Seuraavaan jaksoon onkin jo kertynyt sovittuja opetuksia.

Uusien wiki-pilottikurssien sarja on myös polkaistu alkuun. Tapasimme yliopiston TRIM-tutkimuslaitoksen kanssa, ja sovimme kevään ja syksyn tavoitteista. Tarkoitus on löytää opettajia, jotka innostuisivat sisällyttämään wikipedia-artikkelin toteutuksen osaksi kurssiaan. Tieto haltuun -hanke tarjoaa kursseille opastuksen artikkelien ja tiedonhaun käytännön toteutukseen, ja TRIM-tutkijat seuraavat ja dokumentoivat kurssien etenemisen ja tulokset. Pilotteihin kaivataan sekä tavallisia kursseja että verkossa suoritettavia etäopetuskursseja. Asiasta kiinnostuneet opettajat, ottakaa rohkeasti yhteyttä!

TOKI-verkkokirjaston täydentäminen kuuluu sekin tähän projektiin. Tulen viemään mahdollisimman suuren osa tiedonhaun opetusmateriaalista sinne avoimesti saatavaksi. Muutaman oppiainekohtaisen verkkovinkkilistan olenkin siellä jo julkaissut, mutta paljon puuttuu vielä. Palaute on tervetullutta🙂

Tietoja thheidi

Tampereen OTE-hankkeen projektikoordinaattori
This entry was posted in Tiedonhaun opetus, wikipedia-kurssit and tagged . Bookmark the permalink.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s